Ethän kopioi kuviani. Kaikki kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Identiteettikriisi

Oon tässä miettinyt, että mulla on blogiurani aikana ollut yhteensä viisi eri blogia. Kaikki ovat sisältäneet vähän erilaisia asioita, mutta loppujen lopuksi muuttuneet ihan tavallisiksi arjen kuvioista kertoviksi päiväkirja-tyyppisiksi blogeiksi. Toisissa tekstit ovat olleet runomuotoisempia ja enemmän pohdintaa sisältäviä ja toisissa ihan suoraa 'tänään tein ruokaa' meininkiä. Ehkäpä voisin jollain tapaa yhdistää tämän sekametelisopan, sillä onhan nukkekodeissakin eri huoneita. Olenkin ajatellut, että voisin jossain vaiheessa kaivaa vanhoja blogitekstejäni internetin uumenista ja postata niitä uudelleen tänne. Miettiä, että mikä oli milloinkin ajatuksenjuoksun alkurysäys.

Mutta nyt, kerron teille asian, joka on saanut päiväni raiteiltaan. Jos jollekin on jäänyt vielä epäselväksi, niin kerron vielä, että olen suunnaton Harry Potter fani! Ja jo varmaankin yli vuoden olen kuvitellut olevani Korpinkynsi. Tänään sitten vihdoin pääsin Pottermoressa lajitteluun ja tradam, minä olenkin Luihuinen. Ei, se ei ole huonompi vaihtoehto, mutta täytyy sanoa, että olin yllättynyt, erittäin yllättynyt. Tämän tiedon inspiroimana tein itsestäni DeviantArtista löytyneellä jutskulla tällaisen kuvan:


http://porotto.deviantart.com/art/HarryPotter-BoyDress-upGame-v2-79582807
Kuvatekstinä oleva linkki vie sinut suoraan tuohon jutskuun, jolla voit tehdä oman versiosi. En keksinyt äkkiseltään kyseisestä sivusta mitään nappia, josta kuvan olisi saanut itselleen, joten yksinkertaisesti kopioin kuvaruudun näkymän PrtScn (PrintScreen) napilla ja liitin sen PhotoShopiin. Tämä onnistuu yksinkertaisesti myös esim. paintiin liittona, sillä itsellänikään ei ole PhotoShopia (tein tämän siis koulun koneella), valitettavasti.

Tämän lisäksi päätäni pyöräytti vielä se, että yksi luokkakavereistani paljastui täysin ummikoksi Potter-maailman suhteen. Hän ei tiedä niistä yhtään mitään! O_O Yleensä kaikki ovat nähneet edes yhden elokuvan.

No, joka tapauksessa, tämä on ollut erittäin hämmentävä päivä. Jatkukoon se rauhallisemmissa merkeissä, tai muuten tunnen pääni pudonneen tehosekoittimeen. :D

Palataan asiaan,
E

2 kommenttia:

  1. Mä oon aina tienny olevani Luihuinen ja niin se sitte Pottermoressaki meni ;) En ees tiiä miten mä löysin tänne sun blogiin mutta aika hauska sattuma koska oon ite kans ihan suunnaton Potter-fani :D

    www.pienetsammakot.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauska juttu. :) Meenkin tästä samantien katsomaan sun blogia, josko meillä olis muutakin yhteistä. :)
      Ja tervetuloa vaan Nukkekotiin, toivottavasti jäät seurailemaan. :)

      -E

      Poista