Ethän kopioi kuviani. Kaikki kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Lundbyn uudet asukkaat

Aloitin eilen illalla tekemään varastohyllyä, johon voi tunkea pikkurojuja tai jotain kivoja kasveja. Tämä tulee Lundbyn uusille omistajille.
Osasten liimailua


Hyllykehikko



Tässä ollaan menossa tällä hetkellä. Hylly vielä kuivuu, ennen kuin alle tulee jalat.

Sitten niihin asukkaisiin.

Tässä ovat nuoripari Mirja Mäkikuisma ja Eino Berg

He ostivat Lundby talon tänään, mutta talolla ei ole vielä nimeä.

Mirja ja Eino
Eli totta tosiaan, Lundbyssäni oli vielä joulun aikaan sisustusta, mutta ei asukkaita. Nyt talo on tyhjennetty. Mirja ja Eino ostivat sen ensimmäiseksi yhteiseksi kodikseen. Rahaa parilla ei talon oston jälkeen itse sisustukseen juuri jäänyt, mutta onneksi molemmat ovat käteviä käsistään. Muutto tapahtuu siis pikkuhiljaa, kunhan taloon saadaan ensin joitakin kalusteita, kuten esimerkiksi patja, jolla nukkua, jääkaappi tai ruokakaappi, wc:n kalusteet ym. tarpeellista. Tätä ikuisuusprojektia jäämme siis seuraamaan.

-Rouva E ja Lundbyn uudet asukkaat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti